Kun lapsi on huostaanotettu ..kuka tukee vanhempaa?

Huostaanotto on yksi lastensuojelun vahvimmista toimenpiteistä. Sen tarkoituksena on turvata lapsen kasvu, kehitys ja hyvinvointi tilanteessa, jossa perheen omat voimavarat eivät riitä. Lapselle rakennetaan palveluiden verkosto: sijaishuoltopaikka, terapeutit, koulun tuki, sosiaalityö ja usein monialainen asiantuntijatiimi.

Mutta samaan aikaan yksi keskeinen toimija jää usein järjestelmän ulkopuolelle.

Vanhempi.

Vanhemmuus ei pääty huostaanottoon

Huostaanotto ei katkaise vanhemmuutta. Juridisesti, psykologisesti eikä inhimillisesti. Silti käytännössä moni vanhempi kuvaa jäävänsä tyhjän päälle heti sijoituksen jälkeen.

Kun lapsi siirtyy palveluiden piiriin, vanhemman tuki usein päättyy tai muuttuu satunnaisiksi tapaamisiksi, joissa käsitellään lähinnä käytännön asioita. Vanhemmalle ei välttämättä tarjota omaa rinnalla kulkevaa tukea, vaikka tilanne on kriisi:

• menetyskokemus

• häpeä ja syyllisyys

• epävarmuus omasta roolista

• katkennut arki lapsen kanssa

• pelko siitä, ettei suhde enää palaudu

Ilman tukea vanhemman toimijuus heikkenee juuri silloin, kun sitä pitäisi vahvistaa.

Osallisuus ei saa tarkoittaa vain tiedottamista

Lastensuojelussa puhutaan paljon vanhemman osallisuudesta. Käytännössä osallisuus voi kuitenkin jäädä tasolle, jossa vanhemmalle kerrotaan päätöksistä ..ei rakenneta aktiivista toimijuutta.

Todellinen osallisuus tarkoittaisi:

• mahdollisuutta käsitellä omaa vanhemmuutta turvallisesti

• konkreettista tukea muutokseen, ei pelkkää arviointia

• paikkaa, jossa saa olla keskeneräinen ilman leimautumista

• valmennusta siihen, miten olla edelleen vanhempi sijoituksen aikana

• yhteistyön rakentamista lapsen arkeen, ei sen ulkopuolelle jäämistä

Ilman tätä vanhempi jää helposti passiiviseksi sivustakatsojaksi omassa perhesuhteessaan.

Kun vanhempi jää yksin, myös lapsen kuntoutuminen vaikeutuu

Tutkimus ja käytännön työ kentällä osoittavat saman ilmiön: lapsen ja vanhemman suhde on keskeinen tekijä lapsen toipumisessa, identiteetin rakentumisessa ja turvallisuuden kokemuksessa.

Jos vanhempi jää ilman tukea:

• yhteistyö ammattilaisten kanssa kuormittuu

• luottamus järjestelmään heikkenee

• jälleenyhdistymisen mahdollisuudet kaventuvat

• lapsi joutuu kantamaan ristiriitaista lojaalisuutta

Huostaanotto voi suojata lasta hetkessä.
Vanhemman tukeminen suojaa lasta pitkällä aikavälillä.

Järjestelmä tukee lasta, mutta kuka tukee vanhempaa muutoksessa?

Lastensuojelun palvelut rakentuvat usein lapsilähtöisesti, mikä on välttämätöntä. Samalla syntyy rakenteellinen aukko: vanhemmalle ei ole selkeää, yksilöllistä tukipolkua sijoituksen ajalle.

Vanhemmalle tarjottava tuki ei ole "lisäpalvelu".
Se on keskeinen osa lapsen edun toteutumista.

Vanhempi tarvitsee:

• rinnalla kulkijan, joka ei arvioi vaan rakentaa

• mahdollisuuden säilyttää merkityksellinen vanhemmuuden rooli

• tilan käsitellä kriisiä, jotta yhteistyö mahdollistuu

• konkreettisia keinoja olla edelleen lapsen elämässä turvallinen aikuinen

Vanhemman tukeminen on myös ennaltaehkäisyä

Kun vanhempi saa tukea ajoissa:

• konflikti viranomaisten kanssa vähenee

• yhteydenpito lapseen stabiloituu

• vanhemman toimintakyky vahvistuu

• sijoitusten pitkittyminen voi lyhentyä

• sukupolvinen kuormitus ei syvene

Kyse ei ole vain yksittäisestä perheestä.
Kyse on siitä, rakennammeko järjestelmää, joka mahdollistaa korjaavat suhteet vai ylläpitää etäisyyttä.

On aika nähdä vanhempi osana ratkaisua

Huostaanotto ei saa tarkoittaa vanhemmuuden sivuuttamista.
Lapsen elämä ei jakaudu kahteen erilliseen todellisuuteen: järjestelmän arkeen ja vanhemman ulkopuolisuuteen.

Kestävä muutos syntyy vasta silloin, kun myös vanhempi otetaan mukaan kuntoutumisen prosessiin – ei tarkkailun kohteena, vaan aktiivisena toimijana.

Vanhemman tukeminen ei ole ristiriidassa lapsen edun kanssa.
Se on yksi sen vahvimmista toteuttajista.